Ensimmäinen pisto on aina kaikista pahin. Laku irtoaa 2-10 metriä keskilinjalta painaen tuhatta ja sataa, sitten tulee pysähdys, aivan totaalinen toiminnan pysähtyminen ja pian koira palaa takaisin keskilinjalle hakemaan uutta lähetystä. Turhauttavaa. Heti kun ensimmäinen maalimies käyttää pienintäkään apua, vastaavaa pelleilyä ei esiinny. Seuraavat pistot saattavat olla ensimmäisen toiminnan toistoa tai sitten pistot suoritetaan mallikkaasti alusta loppuun, ensimmäisellä lähetyksellä. Olen ihmeissäni.
Niin ja se kiire. En enää ennätä mennä maalimiehen luokse lainkaan, kun koira pinkoo jo kohti keskilinjaa. Kiire on valtava, eväät jää syömättä vaikka ois kuinka paljon ja hyvää tarjolla!
Olisikohan ilmaisun vieminen takaisin metsään ratkaisu? Koiralle tulisi maalimiehellä selkeä tehtävä (ilmaisu) ja kiire unohtuisi? Vai tuleeko tilalle tuollaisella mielentilalla ja hopulla kuopimista, kaivamista ym sikailua maalimiehellä? Ööh, täytynee keskustella viisaampien kanssa.
Oiskohan sillä vaan käkätin kiinni ekalla ukolla?



